Posts tagged ‘KV’

toukokuu 8, 2008

Lähden varmaan Saksaan!

Tämä nyt ei varsinaisesti liity nyt tähän Kiinaan mitenkään, mutta sain tänään tietää, että mut valittiin haluamaani suuntautumisvaihtoehtoon, eli Aviation Managementiin. Se tarkoittaa sitten sitä, että viettäisin puoli vuotta Saksassa kolmosvuonna, jos ne vahvistavat sen paikan ensi vuonna. Jännää!

Tosin liittyy se nyt tähän Kiinaankin sillä, että se saattaa mutkistaa mun kurssien korvautumisia, kun en teekään kansainvälisyysopintoja. Mutta pitää sitten kysyä miten ne korvaavat niitä kursseja sitten muuten. Samat kurssit saan kuitenkin varmasti ottaa siellä Kiinassa siltikin. Pitää vielä kysyä siltä meidän ranskanmaikalta, että onnistuuhan se.

Tänään kävin juttelemassa meidän kv-koordinaattorin kanssa. Sain siltä kaikkea sälää, mitä se koulu on lähettänyt meidän koululle :D Se on itsekin ollut siellä kahdeksan vuotta sitten vaihdossa, eli oli kiva kuulla taas jonkun kokemuksia siitä paikasta. Sain myös hoidettua sen apurahahakemuksen teenpäin ja hankittu allekirjoituksen yhteen paperiin, joka pitää saada Kelaan. Ja nyt pitäisi muutkin paperit olla kunnossa, kunhan vaan saan sen lääkärintodistuksen ja passin.

Koska mut nyt valittiin siihen suuntautumisjuttuun, uskon että se onnistuu. Isoin este on se, että olisin kaksi kertaa vaihdossa ja ne ei välttämättä ne systeemit halua rahoittaa sitä. Toisaalta kuulun nyt eri vaihto-ohjelmiin, sillä se Saksa on Erasmusta ja tämä on ihan muu. Ehkä se onnistuu.

Eli ehkä tosiaan jatkankin meidän koulussa. Kuka tietää.

Avainsanat:
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.