Posts tagged ‘Kiina’

tammikuu 9, 2009

Päivitystä.

Henry kävi. Alkuperäinen viikon suunnitelma muuttuikin kolmeksi viikoksi, ja se oli täällä jo ennen joulua. Pelastus.

Joulu meni hassusti. Mentiin Pekingiin 23.12., ja mulla oli ihan hirveä koti-ikävä. Pahin mitä mulla on täällä ollut. Varsinkin kun äiti soitti. Jouluateriaksi syötiin sitten sopivasti pastaa. Ei tuntunut kauhean joululta. Mutta Peking oli kiva. Tosi kylmä, mutta oli siellä paljon nähtävää. Käytiin lähinnä kiertelemässä kaikki kaupungin nähtävyydet (paitsi Summer Palace, mutta en tiedä olisko se talvella ollut niin hieno) ja vikana päivänä käytiin muurilla. En osaa taas oikein kertoa tästä yhtään mitään. Ennen kuin lähdin ajattelin, että päivitän blogia tosi usein ja mulla on tosi paljon kerrottavaa. Mutta en mä nyt oikein osaa. Ei sitä pysty oikein tässä kuvailemaan, miltä kaikki täällä tuntuu. Ja musta tuntuu toisinaan ihan tyhmältä kirjoittaakin tätä, kun välillä oikein väkisin saa keksiä, että mitä sitä nyt kertoisi. Ittelleni mä tätä kai enimmäkseen kirjoitan, että muistaisin myöhemminkin, mutta silti. Äh.

No mutta kuitenkin, käytiin sitten myös Shanghaissa ja sieltä lennettiin Guangzhouhun vika päivä, josta jatkettiin Macaun kautta Hong Kongiin uudeksivuodeksi. Joka oli muuten tosi laimea. Kadut täynnä porukkaa, mutta ilotulitukset oli tosi vaisut. Siellä oli joka paljon katuja suljettu siksi, että niin paljon porukkaa on liikkeellä. En ymmärrä miksi, jos se on joka vuosi vaan tuommoinen. No, toisaalta koskapas sitä enää näkee kun ilotulitukset ammutaan 88-kerroksisen IFC:n (International Finance Center) jokaisesta kerroksesta. No, ei se silti niin hirveän hieno ollut.

Hong Kong oli kuitenkin yhtä kiva kuin aina. Henryn piti lähteä jo kolmas päivä, mutta päädyttiinkin kentälle vasta 5.1., ja minäkin tulin taas takaisin Macauun. Kuulostaapa taas tylsältä. Äh, anteeksi. Ei ole vaan mitään motivaatiota kirjoittaa taas mistään.

Pakkasin kaikki mun tavarat jo, vaikka lähtö on vasta viiden päivän päästä. Ootan innolla Australiaa ja Emmaa. Ja välillä vähän Malesiaakin, mutta kyllä se Australia on se ykkösjuttu. Ensi viikolla tähän aikaa nään Emman jo alle vuorokauden kuluttua.

Odotan kyllä myös kotia. En sitä koulukiirettä, mutta kotia.

Avainsanat: , , ,
joulukuu 11, 2008

Maailmanmatkailua.

Tulin maanantaina taas reissusta “kotiin”. Musta on hassua, toisinaan tämä tuntuu niin kodilta ja sitten taas ei. Mutta selitän myöhemmin, muuten menee aikajärjestys sekaisin.

Meidän Filippiinien lennot peruttiin. Jes. Siitä tuli sitten pikkainen soppa, ja nyt edelleen odotan että se lentoyhtiö ottaisi yhteyttä, jotta saisin rahat takaisin. Soitin Henrylle ja kysyin, että voiko se tulla jo ennen joulua, ja nyt sen pitäisi olla täällä viikon päästä. Viikon!!

Tällä välillä kävin Vietnamissa ja Kambozdhassa. Oli aivan uskomaton reissu! Ensin lennettiin Saigoniin, käytiin sotamuseossa, nukuttiin hostellissa yksi yö ja lähdettiin aamulla bussilla rajan ja Phnom Penhin kautta kohti Siem Reapia ja Angkoria. Matka oli pitkä! Koko päivä siis bussiajelua, nukkumista, valokuvia ja maisemien katsomista. Ja väsytti. Kambodzhassa vietettiin pari päivää, yksi päivä Angkorissa ja yksi päivä tahattomasti Vietnamin rajan tuntumassa, sillä ei päästy ylittämään rajaa parin minuutin myöhästymisen vuoksi. Seuraavana aamuna lähdettiin vaihteeksi aikaiseen määränpäänä Ha Tien, josta sitten lautalla Phu Quocin saarelle. Lautta ei sitten ollutkaan ihan ongelmaton (: Ensimmäisessä paikassa sanottiin, että sinä päivänä ei mene lauttoja. No, matkattiin sitten seuraavaan paikkaan, josta kyllä meni lautta, mutta koska se oli täynnä, meidän piti poistua ja ottaa pienempi vene vähän kauempaa, jolla meidät vietäisiin sille isommalle paatille. Tämä siksi, että jos aiva on liian täysi, poliisit sakottaa. Eli oltiin vähän kuin laittomia pakolaisia, ainakin siltä tuntui :D Mutta se päivä oli seikkailu.

Phu Quocilla majoituttiin bungaloweissa, asuttiin rannan tuntumassa, kierreltiin saarta, snorklattiin, kaikkea! Se oli ihan paratiisi. En erityisemmin ole koskaan pitänyt rantalomista, mutta nyt mietin miksi. Tosin neljä päivää riitti mulle, ja siitä ehkä tosin kaksi vietettiin rannalla. Saarelta palattiin taas takaisin Saigoniin, tällä kertaa  lentäen. Siellä käytiin Cu Chi -tunneleissa ja Night Marketilla (<3) ja nukuttiin ennen aamuista lentoa takaisin Macauun.

Siinä tiivistetysti. On tosi vaikea kuvailla kaikkea. Laitan joskus kuvia Facebookiin, kun netti toimisi niin hyvin että se lataisikin ne sinne.

Nyt siis olen taas ollut Macaulla muutaman päivän ja ahkerasti koulujuttujen kimpussa. Uskomatonta, että mulla on enää kuusi päivä koulua täällä. Ja sitten kokeet tammikuussa, mutta ne vie yhteensä vaan neljä päivää.

Varasin toissapäivänä lennot kotiinkin, Malesian ja Australian kautta. Ja koska Henry tulee tänne nyt jouluksi, niin mennään Pekingiin. Jännittää niin, että on ollut vaikeaa nukkuakin. Kotiin! Oikeasti kohta, jo helmikuussa. Mihin tämä kaikki aika on vierähtänyt?

Niin siis, sinänsä musta on ihanaa lähteä täältä, päästä kaikkeen siihen tuttuun ja omaan kotiin. Mutta toisaalta olen viihtynyt niin hyvin, ja olisi vielä niin paljon nähtävää. Samoin mulla on täällä muutama tosi hyvä paikallinen kaveri, joita tulee varmasti ihan hirveä ikävä. Kämppiksiä sitten taas ei, paitsi Jocelyniä. Niiden vuoksi mua ahdistaa olla kotona, kun tuntuu ettei saa olla oma itsensä. Tänään ne meni Zhuhaihin, ja kun sanoin että saatan tulla mukaan, ne oli tosi tympeitä että “he haluaa sitten mennä ihan minne itse haluaa kun viimeksi ei saaneet mennä”. Viitaten siis viime kertaan, jolloin hankin ryhmäviisumin Lindalle ja Sofialle, ja Liz ja Bea tuli mukaan. Ne halusi mennä hierontaan, mutta kun tavattiin muutamaa tuntia ennen poistumista ne sanoikin, että se kestää monta tuntia. Olisi sitten menneet kun oli aikaa. Sanottiin myös siinä vaiheessa, että jos ne haluaa nyt mennä niin se on ok. Ei halunneet. Mutta nyt sitten saan kuulla kuittailua siitäkin.

Mutta oikeastaan se on mulle ihan sama. En näe näitä ihmisiä enää kauaa, joitakin en enää koskaan. Ainoa asia joka mua harmittaa on se, että mua ahdistaa olla täällä meidän kämpällä näiden muiden ihmisten vuoksi. Kun kaikki muut saa tehdä mitä haluaa ja minä en. Olkoon sitten niin.
Nyt siis aikataulu menee näin:

18.12. Henry

23.12. Peking

31.12. Hong Kong

3.1. Macau

15.1. Kuala Lumpur

17.1. Brisbane

29.1. Sydney (?)

1.2. Helsinki

Paljon on vielä nähtävää.

Avainsanat: , ,
marraskuu 12, 2008

Minun kaupunkini.


Ankara talvi ja hiljainen kesä
vanhojen arvojen luutunut pesä
Kortteli rallia ainoa katu
tahdo ei riittää kun mitään ei satu

Vuodesta toiseen on kertonut Sasu
en tänne jää minä en täällä asu
Kuin ehkä vuoden tai korkeintaan pari

Tuttuja muualla on mulla
Tuttuja muualla on mulla

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Minun kaupunkini

Alkava ilta ei taivaalta tipu
prinssi ja prinsessa autosta lipu
Kirkolta kellot on siirretty tähän
aikaa on liikaa tai aikaa on vähän
Ja tyhjällä tontilla ruoho ei pala
asfaltin peittämä on koko ala
Pieni on loistossaan kaupunki tämä
tie joka päättyy tai sammunut jämä

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini

Myönnä jo itselles et täältä pääse
et tule rikkaaksi ehkä myös jää se
Nuoruuden haave maailma on suuri
kutsuva kirkas ja maalattu juuri
Pysyvillä väreillä

Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
Minun kaupunkini

En kuvitellut, että tuntuisi tältä. Mutta niin vaan tuntuu, ja en olisi valmis lähtemään täältä tammikuussa. Macausta on tullut koti. Ja vaikka mulla on toinenkin koti, jää tänne jotain mitä en osaa kuvailla. Mutta kaikella on aikansa. Ja mulla on täällä vielä kolme kuukautta aikaa, nyt on nautittava siitä (:

Avainsanat: ,
marraskuu 5, 2008

Jännitystä ja innostusta

Ihanaa, mun ensimmäinen ja ainoa välitentti on ohitse! En todellakaan ole mikään aktiiviopiskelija täällä. En lukenut taas melkein yhtään, ihan kuin en koskaan lue kotonakaan. Miksipä sitä muuttamaan (: Näin eilen illalla Johannan ja Antin joskus kahdeksan jälkeen, käytiin syömässä, katsomassa maisemia Crownilla (vaikkei siihen aikaan oikein mitään näkynytkään) ja sitten mentiin MGMlle. Olin kotona kahden maissa ja päätin alkaa lukea ;D

Kävin viime viikonloppuna taas mantereella. Perjantaina oli Halloween-juhlat MGMn altaalla, ja käytiin siellä. Oltiin melko myöhään, ja siksi ei lähdetty ihan aikaiseen lauantaina Macausta. Matkasin Kajn ja Joffreyn kanssa. Nähtiin kahdelta ja rajanylitys kesti taas hetken, mutta lopulta oltiin taas toisella puolella. Bussin löytämisen kanssa ei ollut edes vaikeuksia, ja itse bussi oli tosi mukava. Matka Guangzhouhun kesti reilu pari tuntia, eli oltiin siellä joskus viiden jälkeen. Ei tehty mitään kovin erikoista, käveltiin ympäriinsä, käytiin syömässä ja noin. Kartalta nähtiin joku market joka sitten olikin kiinni, mutta kun käveltiin edemmäs löydettiin ostoskatuja. On hyvä matkustaa poikien kanssa, kun ei tule ostettua sitten niin paljon asioita (:

Sunnuntaiaamuna päätettiin lähteä Shenzheniin, jossa pyörittiin hetki ja lähdettiin sitten lauttaterminaalille, josta suuntana taas Macau. Tuntui, että olin paljon kauemmin aikaa poissa. Oli ihanaa päästä täältä vihdoin jonnekin, ja vieläpä niin että ei tarvii maksaa mistään lautasta tai mistään mitään!

Nyt sitten on vaan perus kouluviikko. Mutta mulla on taas paljon, mitä odottaa (: Linda ja Sofia on täällä kolmen päivän kuluttua! Uskon, että perjantaiyönä en nuku paljoa kun jännään. Mun pitää herätäkin tosi ajoissa, niiden kone on Hong Kongissa seitsemän maissa aamulla, ja mun on mentävä lautalla Hong Kong Islandille ja sieltä sitten jollain konstilla lentokentälle. Pitää vielä selvittää. Niin ihanaa (:

Mä varasin myös itse taas lentoja, menen tämän kuun lopulla Vietnamiin ja Kambozhaan. Ollaan siellä kymmenen päivää. Sen jälkeen ei sitten olekaan kuin reilu viikko ja joululoma ja Filippiinit (: Mantereen reissut jää nyt siis vähän vähiin, en usko että pääsen sinen Pekingiinkään kun lennot sinne on tosi kalliita myös mantereelta. Mutta ehkä teen mun Kiina-reissun joskus myöhemmin, koska muutenkin haluaisin matkustaa Trans-Siperia -junalla. Ehkä parin vuoden sisään (: Silloin ehtisin sitten käydä Mongoliassa ja Tiibetissäkin.

Että tällaista tänne taas, ei sen kummempia. Elossa ollaan ja hyvin menee. Puolivälikin taitaa koittaa ensi viikolla, kyllä tämä aika vaan lentää. Jokseenkin harmittaa, koska mulla on alkanut olla täällä tosi hauskaa, mutta uskon, että oon ihan onnellinen kun pääsen kotiin. Sitten alkaakin mun ruotsinopiskelu oikein kunnolla. Kesällä jo päätin, että opettelen sen nyt paremmin, kun töissä oli välillä vähän hankalaa. Nyt sitten aloitin. Mun facebook ja koko tietokone on nyt på svenska. Haluan myös mennä Ruotsiin kesäksi töihin. Tukholmaan.

Mutta, nyt voisin mennä suihkuun ja sellaista. Mennään tänään Venetianille kun on Ladies Night. Ja kerrankin mulla ei ole koulua torstaiaamuna.

Avainsanat: , , , ,
lokakuu 29, 2008

Jopas on taas vierähtänyt hetki. On kyllä paljon kerrottavaa.

Viime viikko oli tosi ahdistava, koska oli niin paljon kouluhommaa. Pari projektia piti saada valmiiksi ja niiden lisäksi oli monta pikkuhommaa ja pari esitelmää. Onneksi sain kuitenkin kaikki tehtyä eikä mitään jäänyt roikkumaan. Haluan mahdollisimman hyvät pisteet kaikista näistä kurssihommista, niin loppukokeen kanssa ei tarvii sitten stressata niin paljoa. Monilla mun kursseilla se koe on vain n. 30% arvosanasta. Eli paljon painoa on tuntiaktiivisuudella ja eri tehtävillä.

Viikonloppu oli kuitenkin tosi kiva. Oli yhdet synttärit, käytiin MGM:llä ja ekaa kertaa mantereella, Zhuhaissa. Siellä sitten shoppailtiin sunnuntaina melkein 12 tuntia :D löysin kahdet kengät, laukun, takin, käsimatkatavaralaukun, muutaman vaatteen ja pari korua. Kaikkea tarpeellista. Ja tinkimällä ne oli tosi halpoja. En jaksa ihan kamalasti kaikkea selittää, koska se on taas vähän hankalaa. Viikonlopun hauskimmat ja kummimmat tapahtumat oli kuitenkin uusien ihmisten tapaaminen, Artemiksen synttärit, kosinta ja Kiinassa käyminen.

Maanantai meni käytännössä shoppailusta toipumiseen. Sain myös mun Macaun viisumin ja nyt saan oleskella täällä tammikuun loppuun asti ihan laillisesti. Kohta saan mennä myös Kiinaan niin usein kuin huvittaa seuraavat kolme kuukautta, sillä huomenna saan vihdoin mun multientryviisumin. Jes! Voisin ehkä mennä heti perjantaina Zhuhaihin, koska tarviin mustat kivat kengät. Perjantai-iltana on MGMllä Halloweenjuhlat, ja mulla ei ole mitään mitä voisin käyttää punaisten vaattedien kanssa (pukukoodina on jotain punaista, mulla on punainen toppi). Tarviin muutenkin mustat korkkarit tai vastaavat, joten yritän etsiä ne sieltä halvalla. Se ostari kun sattuu olemaan ihan järkyttävän kokoinen.

Ajattelin myös mennä la-su Guangzhouhun. Jos nyt saan jonkun mun mukaan. Tällä hetkellä ei ole vielä varmaa.

Mutta katsellaan. Oon laiska tän blogin kanssa, mut tää oli vaan nopsa tilannekatsaus.

Avainsanat: ,
syyskuu 25, 2008

Oksettavaa!

En vaan tajua näiden ihmisten tapoja. Tiedän, etten ole maailman siistein ihminen, mutta en ole mitään verrattuna näihin! Siivosin keittiön eilen, siis ihan kunnolla tiskasin kaiken, putsasin altaan, vein roskat, siivosin lattian. Ja nyt, vuorokauden kuluttua, keittiössä on kolme pussillista roskaa, puolet niistä lattialla, yksi pussi täynnä banaanikärpäsiä ja koko allas, pöytä ja lattia täynnä mitä ihmeellisempiä mömmöjä. En ymmärrä, että jos roskapussi täyttyy, niin onko se niin vaikeaa kävellä 10 metriä käytävällä, tiputtaa se pussi roskakuilusta ja vaihtaa uusi pussi tilalle? Oon samoin yrittänyt sanoa, että meidän kannattaisi kierrättää edes metallit ja muovipullot, sillä löysin niille kierrätyspisteen. Sanoin, että vien ne vaikka itse sinne kerran viikossa tms, että muiden ei tarvii vaivautua. Mutta kun yritän alkaa kerätä niitä, ne jotenkin kummasti ainakin katoaa roskiin. Eli ne sitten joku vie ulos! Tai no, käytävään. En ymmärrä miksi kaiken pitää aina olla täynnä ruuantähteitä ja astioita ei tiskata. Varsinkin, jos käytetään toisten ihmisten astioita. Kiva tiskata omia laseja ja lautasia, jotta niistä voisi syödä, kun joku muu on käyttänyt niitä. Itse tiskaan ne heti käytön jälkeen. Samoin paistinpannu.

Asia erikseen on sitten kylppäri, josta aiemmin jo mainitsinkin. Se on niin ällöttävä, etten kohta enää halua mennä sinne. Ajattelin taas siivota sen tänään, ehkä neljänen kerran kunnolla koko aikana. Ja oon ainoa, joka sitä siivoaa. Joka kerta kun menen sinne putsaan lattian hiuksista ja kurasta. Kukaan muu ei tee sitäkään. Vituttaa. Ahdistaa asua tämmöisessä, mutta mulla ei oikein ole vaihtoehtoja, kun ne muut vaihtoehdot on niin kalliita. Yritän sanoa siitä, mutta kaikki on vaan sitä mieltä, ettei se oo heidän vika, vaan kiinalaisten. Mutta ei se aina oo pelkästään ne, koska ne ei juo tölkkikahvia ja syö jotain ihmemunia. Toivottavasti ollaan kaikki huomenna kotona, niin voidaan pitää kokous näistä asioista ja siitä, että jokapäiväinen siisteys on tärkeää. Tänne tulee muuten kohta torakoita ja kaikkea. Ehkä näitä ei haittaa, mutta mua haittaa. En voi tehdä itselleni ruokaa törkyisessä keittiössä.

Tänään on puhuttu ilmastonmuutoksesta, mutta sen asian jätän sikseen tai alan kiehua. En vaan tajua kaikkia ihmisiä. Ehkä mun ei ole tarkoituskaan, mutta nämä asiat vaan on mulle tärkeitä. Ja toisilla ei ole niistä aavistustakaan, tai sitten ne on vaan “tylsiä faktoja”. Niinpä niin, mitäpä me voitaisikaan tehdä sen muutoksen eteen…

Avainsanat: , ,
syyskuu 23, 2008

Myrskyjä.

Kävin lauantaina Hong Kongissa, ja rakastuin siihen. Tykkään siitä niin paljon enemmän kuin Macausta, vaikka ehdinkin olla siellä vain yhden päivän. Pakko päästä sinne takaisin, seuraavan kerran oon koko viikonlopun ja joulukuussa ajattelin viedä Henryn sinne ja ainoastaan katsomaan tätä paikkaa. Ei täällä niinkään ole nähtävää, ja kaiken sen mitä on, ehtii nähdä päivässä.

Musta tuntuu, että oon täällä ansassa. Tämä on niin pieni paikka, ja joka puolella vastassa on joko meri tai Kiinan raja. Kumpaakaan ei oikein voi ylittää. Ehkä senkin takia tykkäsin HKsta enemmän, koska siellä on tilaa. Tilaa, ja tosi erilaista. Ehkä silti on hyvä asua pienemmässä paikassa, mutta joskus tämä käy liian ahtaaksi. Haluaisin tehdä jotain yksin törmäämättä keneenkään tuttuun, mutta joka kerta joku änkeää mukaan tai törmään niihin vahingossa! Uskomatonta. Siksi tykkään näistä mun maanantai- ja tiistapäivistä, kun saan olla yksin asunnolla ainakin jonkun aikaa, kun muut on koulussa. Ja osalla mun tunneista ei ole ketään keitä tunnen. Joskus sekin on kivaa, mutta tykkään, kun museonjohtamiskurssi on vaan mun juttu. Se on paras kurssi mitä mulla täällä on.

En ole vieläkään varannut mitään juttuja Taiwaniin. Jos Bea ei tänäänkään vielä tiedä niistä sen Kiinan viisumeista ja lennoista, niin mun on kai pakko varata ne yksin. Eikä mua haittaa, olin alunperinkin menossa yksin, ja muut vaan sotki sen. Ja nyt harmittaa, jos en saakaan halpoja lentoja sen takia. Nyt näköjään on vielä halvat lennot, voisin ottaa ne jo. Keskiviikkoaamuna olisi lähtö ja paluu maanantaiaamuna. Ehtisin nähdä yömarketitkin. Mulla olisi kivasti viisi iltaa aikaa tehdä kaikkea. Ruotsalaiset on menossa myös, mutta ne kai lähtee jollekin rannalle jonain päivänä, ja on siellä loppuajan. Se olisi kivaa, mutta ne tulee takaisin vasta tiistaina illalla. Mä en voi skipata niin montaa luentoa. Nyt olisin skippaamassa yhden perjantai-iltana, ja sekin jo vähän harmittaa. Maanantaiaamu sen sijaan ei haittaisi, koska kone olisi täällä puolenpäivän maissa ja mun tunnit alkaa vasta 15.30. Mutta päätin nyt, että varaan ne tänään. Jos Bea ei tule, niin se ei tule. Me en tykkää odotella muiden päätöksiä jos ne ei saa asioitaan hoidettua ajoissa. Täällä on tosi monia ihmisiä, jotka ei vaan saa mitään aikaiseksi, ja se ahdistaa.

Sillain kävi meidän vessanovenkin kanssa. Se oli jotenkin jumittunut, ja me soitettiin sunnuntaina koululle. Tai no Liz soitti. Se sanoi, että ne tulisi korjaamaan sen maanantaina aamulla. Ok, ei siinä mitään kunhan tulisi korjaamaan. Iltapäivällä kukaan ei kuitenkaan ollut tullut, ja Liz sanoi, että meidän olisi pitänyt soittaa sinne aamulla uudelleen. Mitä hemmettiä? Ei sitten voinut sanoa niin eilen. Soitettiin sitten iltapäivällä, ja lopulta Tracy kävi hakemassa avaimen, jolla saatiin se auki. Eli meillä ei ole edes avaimia meidän omaan vessaan :S Toivon mukaan vaan mitään ei koskaan käy kellekään, koska ei saatais ovea auki. Lattia on usein tosi liukas.

Meidän vessaongelmat siis vaan jatkuu. Siivoan sitä edelleen joka kerta kun käyn suihkussa ja silti se on törkyinen. Vein sinne oman korin, jossa on kaikki mun shampoot, hammasharja jne. ja toivon, ettei kukaan käytä niitä. Kirjoitin siihen koriin, että älä lainaa. Koska ruuat ainakin tuntuu katoavan jääkaapista. Ei kaikki, mutta esim. suklaa. Mulla oli neljä levyä kun tulin, ja kaksi niistä katosi ollessaan jääkaapissa. Joku söi niitä pikkuhiljaa. Ja vielä ne parhaat :< Siirsin ne pois sieltä, kun ihmiset ei näköjään ymmärrä, ettei toisten ruokia syödä vaikka ne olisi keskellä pöytää. Mehut katoaa myös. Muttei ikinä vaikkapa hedelmät. Ahdistavaa. Syököön vaik täkäläiset suklaat jos niitä ostan, mut ei mun suomalaisia.

Kävin eilen ekaa kertaa harrastamassa liikuntaa ulkona, eikä se ollut niin kauheaa kuin kuvittelin. Lämpöä oli 25 astetta, ilmankosteus n. 60% ja silti se tuntui ihan kivalta. Hyvin hikiseltä, mutta kivalta. Täällä on rantatiellä kaikkia sellaisia kuntoilulaitteita, ne oli kivoja.

Kohta pitäisi mennä kouluun. Odottelen tosin taifuunia. Tällä hetkellä on tosi tuulista ja taifuuni on tulossa kohti. Illaksi on luvattu tosi kovaa tuulta ja sadetta, ja koko viikoksi ukkosia ja myrskyjä. Aika kivaa :D Kuulostaa pöljältä, mutta oikeasti haluan nähdä sen. Se ei ole iskemässä ihan meitä kohti, vaan menee vajaa 100km ohitse, ainakin tämänhetkisten tietojen mukaan.

Pitäisi varmaan jaksaa lisätä tänne kuvia ja kaikkea. Oon kyllästynyt siihen, koska meidän netti on tosi hidas ja kaiken uploadaaminen kestää ikuisuuden, ja normaalisti sitä pitää yrittää monta kertaa. Mutta katsotaan.

Mutta hei, oon melkein nukkunut! Kävin sellaisen kiinalaisen lääkärin luona, joka vähän naksautteli mun niskaa. Se pyysi, että menisin ottamaan röntgenkuvat ja menisin sitten sen luo uudelleen, niin se on turvallista. Vakutuuskin kai kattaa ne, joten menen siis ehkä tällä viikolla röntgeniin. Jos se parantaa mun unta, niin mikä ettei. MUn selkä onkin niin jumissa, että on välillä vaikeaa tehdä mitään.

Avainsanat: ,
syyskuu 16, 2008

Juhlat!

Onpa taas ollut kaikenlaista. Olen nähnyt ja oppinut uusia asioita, mutten ole ehtinyt kirjoittaa niistä. Haluaisin muistaa kaiken, mutten kyllä varmasti muista mainita niistä ainakaan tässä.

Viikonloppuna täällä alkoi isot ilotulituskilpailut, jotka jatkuu nyt monta viikonloppua. Kävin katsomassa sekä lauantaina että sunnuntaina niitä Macao Towerilla. Ne oli oikeasti aika hienot. Lauantaina mentiin niiden jälkeen MGM-kasinolle, koska osa tytöistä oli saanut meille kutsun sinne allasbileisiin. Meille oli jopa varattu tosi hyvä alue keskellä koko paikkaa, ja allas kiersi meitä. Siellä oli ilmaista grilliruokaa ja muutenkin tosi kivaa. Oltiin siellä melkoisen myöhään, mutta ei se haittaa (: Oltiin oltu perjantainakin ulkona, ensin Sands-kasinolla ja sitten Fashion Clubilla. Tykkäsin Sandsista enemmän, siellä on aina tosi hyviä esityksiä.

Näin eilen niitä toisia suomalaisia, jotka opiskelee Macaon yliopistolla. Niitä oli vaan se tyttö, Johanna, ja yksi pojista, Aleksi. Mutta suomalaisia on siellä muutama poika enempi. Ne oli molemmat tosi mukavia, ja oli niin ihana saada puhua ainoastaan suomea! Käytiin syömässä Fisherman’s Wharfin Africa -ravintolassa ja käytiin jopa sen tekotulivuoren sisässä pelihallissa. Ne näytti meille myös Taipan puolella olevan Venetian -kasinon, jolla ei oltu vielä Arton kanssa käyty. Ja että se on iso! Siellä oli hirmuisesti kaikkia kauppoja ja oikeasti jopa kanaaleita ja gondooliajeluita :D Niin huvittavaa. Mutta haluaisin mennä katsomaan sinne Cirque du Soleilin esitystä. mutta liput on aika kalliit, 80 euroa. Tosin tänään ensimmäisellä luennolla meidän opettaja, joka on töissä Venetianilla ja hoitaa siellä kaikki esityksiin ja vieraisiin liittyvät hommat, sanoi että voisi saada meille ilmaiset liput. Olisko vähän hienoa! Se opettaja on sellainen 35-vuotias amerikkalainen tummaihoinen mies, ja tosi mukava! Ja kuulemma tuolla recreation and leisure -kurssilla pidetään vaan hauskaa :D Ajattelin jo melkein tiputtaa koko kurssin, mutta ehkä pidänkin sen. Se on kuulemma tosi helppo ja tosi hauska. Ja siltä se vaikuttikin.

Kävin myös shoppailemassa tänään. Ostin kaksi mekkoa, yhden arkisen ja yhden vähän hienomman, koska Johanna kertoi, että kun mennään käymään Suomen suurlähetystössä Hong Kongissa ilmoittamassa itsemme, saadaan kutsu niiden itsenäisyyspäivän juhliin. En tosin tiedä, mikä on pukukoodi, mutta jos tuo mekko ei kelpaa niin onpahan tekosyy ostaa uusi :D Tarviin tosi myös mustat korkokengät ja jonkun huivin. Ootan niitä juhlia jo, vaikka on vasta syyskuu!

Nyt mun pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei väsytä. En vieläkään ostanut lippuja minnekään lokakuun alulle, mutta huomenna viimeistään ostan liput Taiwaniin. Hinta on n. 150 euroa edestakaisin, eli ihan kohtuullinen. Filippiineille pääsisi halvemmalla, mutta sinne en menisi yksin. Taiwaniin voin mennä yksinkin, jos kukaan (eli Bea) ei lähde mukaan. Mutta en voi kysyä Bealta tänään, koska se nukkuu jo. Huomenna sitten. Koska huomenna on pakko ostaa liput ettei ne mene kalliimmaksi.

Tänään oli siis tosi hyvä päivä. Ostin muutakin, kuten urheiluvaatteet ja yhden kivat housut, ja aamupäivä meni oikeastaan tehdessä ei-mitään. Mukava päivä (:

Avainsanat: ,
syyskuu 11, 2008

Hemmetin kallista

Yritettiin saada tänään selkoa siitä, miten saadaan viisumit Manner-Kiinaan. Käytiin yhdessä matkatoimistossa, joka hoitaa niitä. Kuulemma voidaan tällä hetkellä saada vain single-entryt, ja ne maksaa MOP590, eli yli viiskyt euroa. Hullu hinta. Ei hankittu niitä. Pitää yrittää kattoa jos niitä taas myönnetään kun kaikki Olympiahumu hälvenee. Ja siitä puheen ollen, en pääsekään katsomaan Paraolympialaisia! Luulin, että ne loppuu ensi viikolla, mutta ainakin ratsastuslajit loppui jo tänään :< Vähän harmittaa. Haluaisin silti mennä Hong Kongiin viikonloppuna, mutten tiedä saanko ketään mukaan. Haluaisin olla yötä ehkä, ja olisi helpointa jakaa huone jonkun kanssa. Toisaalta olisi kamalan kiva saada ihan omaa aikaa yksin.

Mulla on tänään mennyt hermo yhteen tyttöön, Nenaan. En oikein oo tykännyt siitä alun perinkään, kun se on jotenkin niin kaikkitietävä ja asenteella “mä olen vanhin ja mulla on eniten kokemusta”. Tänään se vaan otti päähän niin paljon. Oltiin kävelemässä matkatoimistolta Fisherman’s Wharfille, kun sitten pysähdyttiin ruokakaupan kohdalla ja mietittiin, että tarviiko juotavaa ja ketkä menee kotiin ja ketkä sinne rantaan, jossa Bea, Liz, Vince, Jacq ja joku Lizin tuttu Macaon yliopiston vaihtareista oli yhdessä kahvilassa (joka muuten oli tosi kiva, alan käydä siellä useammin). Sanoin, että voin mennä kauppaan, jos joku muukin menee, muttei mulla ole mikään tarve jos vaan jatketaan matkaa. Ja sitten Nena sanoi, että mun ei pidä tehdä siitä ongelmaa, että voin mennä yksinkin kauppaan. Se siitä sen ongelman teki, en minä. Sitä on edes vaikea selittää ja se kuulostaa tässä ihan tyhmältä, mutta kun se jatkuvasti yrittää olla parempi ja fiksumpi ja “olen lukenut mandariinikiinaa neljä vuotta ja te ette osaa kirjoittaa sitä yhtään”. Hemmetti. Onneksi mulla ei taida olla sen kanssa kursseja ja toivottavasti en mee millekään samalle reissulle sen kanssa. Onneksi mun ei ainakaan tarvii nukkua sen kanssa samassa huoneessa.

Käytiin tänään kyllä myös maahanmuuttoviranomaisten luona hakemassa väliaikaset viisumit. Saan sen oikean viisumit ens kuussa. Siinä kestää yli kuukausi, kummaa. Mutta varmaan siksi, että halutaan oleskeluviisumit opiskelua varten, eikä perus turistiviisumia.

Meillä olis myös eka kantoninkielentunti, ja se jäikin viimeiseksi, sillä huominen tunti on peruttu. En tosin oppinut mitään, pari numeroa jäi ehkä päähän ja se, että Suomi on kantoniksi Fun Lan :D Huomenna meillä on vaan kaupunkikierros kävellen sekä bussilla ja illallinen koululla. Se maksaa MOP60 (reilu 5e, joka on täällä periaatteessa kallis), mutta ainakin tänään lounas oli niin hyvää, että uskon ruuan olevan ihan hintansa arvoista. Muuten kouluruoka on halpaa, MOP16 pääruuista, MOP3 tai 4 aamupaloista ja muistaakseni MOP4 per 100g salaattia. Salaattipöytä näytti niin hyvältä, että taidan syödä siitä usein.

Mua jännittää vähän koulun alku. Lähinnä se, etten tunne mun kursseilta ketään ja se, miten tunneilla pitää käyttäytyä. Koska tiedän, että täällä ei olla niin aktiivisia ja osallistuta. Mun eka kurssi taitaa olla Museum Management, ja kukaan vaihtareista ei ainakaan taida olla sillä. Mutta onneksi nää opiskelijat tulee aika kivasti juttelemaan kun ne näkee meitä, se on ihan kiva juttu.

Meidän vessa on täällä oikeasti ihan törkyinen, ja pesin ja kuurasin sen eilen oikein kunnolla. Kiinnitettiin oveen lappu, että jokaisen pitää siivota omat hiukset ja liat pois lattialta ja että otetaan kengät pois, koska ne likaa koko lattian. Sitä ongelmaa ei tosin olisi, jos nää kiinalaiset opettelisi käymään suihkussa niin, ettei koko kylppäri ole litimärkä. En tajua sitä, sillä siinä on välissä sellainen koroke jottei se vesi pääse pois ja suihkuverho estää roiskeet. Silti aina se on märkä. Ja aina siellä on mustaa tukkaa, eli ei mun tai Bean. Ja se on ällöttävää.

Avainsanat: ,
syyskuu 10, 2008

Koulua

En uskonut, että kurssi-ilmoittautuminen olisi niin hankalaa, kun se oli. Tiistaina, eli eilen oltiin koululla monta tuntia tekemässä niitä. Nyt kuitenkin mulla on kuusi kurssia, joista kuvaukset tässä:

Intangible Heritage

This course introduces students to intangible forms of heritage. These include rituals, festivals, oral traditions and languages, performances, traditional crafts, as well as customs, histories, and stories. The course aims to introduce students into the nature and value of intangible heritage and how these can be documented, preserved, and presented or interpreted to others in the context of learning, appreciation, and transmission. The course will instruct students how intangible heritage can form an integral part of the cultural capital of a locality and how it can be included in cultural heritage planning and development

Museum Management

This course introduces and prepares students to the planning and management of museums and museum collections. By taking this course students will be immersed in the specific management context, issues, and challenges of managing museums as centers for the preservation, care, presentation and public education of cultural heritage resources. This course enables students to gain a framework for managing museums, understand their nature and functions, as well as recognize sustainable and effective practices in museum management.

Cultural Tourism

This course will explore the underlying principles of cultural tourism. Understanding the relationship between cultural heritage management and tourism is important for the planning and managing cultural heritage assets in a sustainable manner. The course examines the underlying principles, goals and concepts that drive current cultural tourism activity around the world. It will provide students with a framework for analysing the claims made on heritage assets by a range of different stakeholders. The course will outline principles and practices for planning and developing of successful and sustainable heritage tourist attractions and products using local and international examples.

Recreation and Leisure Management

The course introduces students to the essential role leisure plays in our everyday life. As basic as it is like work, leisure should be seen as vital to individual growth in particular, and community development at large. The very virtue of leisure will be communicated and the practical means to optimising leisure experiences will be taught. The course will be divided into four modules: (1) Man and Leisure, (2) Leisure provision in the private sector, (3) Leisure provision in the public sector, and (4) Leisure education.

Principles of Conservation

This course provides an introduction to the principles of conservation and traces the history, development of, and major theories related to conservation practices. The course focuses on various strategies that can be utilized in dealing with sites of heritage value from restoration, reconstruction, to preservation and others. It will also introduce students to effective conservation systems, approaches, decision-making and frameworks.

Introduction to Heritage Management

This course introduces the subject of heritage management and provides a framework of all courses in this subject specialization. The course will principally explore the underlying principles of heritage management. It will examine how heritage management works and how it can form a useful partnership with tourism to manage the common resources that they both share in a sustainable manner. The course aims to provide students with a framework for analyzing the complementary and competing demands made by heritage management and tourism business management. How such demands arise during the planning and development of heritage tourism attractions and products will be discussed throughout the course using local and international examples.


Lukujärjestys on tosin vähän tyhmä, sillä mun kurssit on joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Pahimmassa tapauksessa niin, että mulla on seitsemän tuntia aikaa siinä välissä. Jes. Mutta kaikki on musta tosi mielenkiintoisia. Odotan oikeasti aika innolla, että alkaa oikea koulu. Nyt meillä on ollut vaan orientaatiota ja se on ollut ihan ok, mutta silti vähän pöljää. Tänään tosin voitettiin meidän ryhmän kanssa semmoinen kilpailu, josta laitan kuvia Facebookkiin kunhan se upload toimisi jälleen. Jostain syystä mulla on ollut ongelmia sen kanssa.

Täällä ei loppujen lopuksi ole tapahtunut niin paljon mitään erikoista. Koulua, kiertelyä ja sellaista. Viikonloppuna saatan mennä Hong Kongiin, en tiedä kirjoitinko siitä jo. Haluan nähdä mahdollisesti Paraolympialaiset. Suunniteltiin myös matkaa Manilaan, mutta mennään sinne ehkä jouluna, joten pitää keksiä jotain muuta ensi kuun alkuun.

Tätä paikkaa on jokseenkin vielä vaikea kuvailla mun mielestä. Tämä pitää nähdä. Kaupunkina tämä on vähän tylsä ja pieni, mutta vähän kummallinen. Haluan tosin tutustua siihen lisää. Ja löysin tänään tytön, jonka kanssa voin kierrellä eri museoita.

Avainsanat:
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.