Posts tagged ‘ilotulitukset’

syyskuu 16, 2008

Juhlat!

Onpa taas ollut kaikenlaista. Olen nähnyt ja oppinut uusia asioita, mutten ole ehtinyt kirjoittaa niistä. Haluaisin muistaa kaiken, mutten kyllä varmasti muista mainita niistä ainakaan tässä.

Viikonloppuna täällä alkoi isot ilotulituskilpailut, jotka jatkuu nyt monta viikonloppua. Kävin katsomassa sekä lauantaina että sunnuntaina niitä Macao Towerilla. Ne oli oikeasti aika hienot. Lauantaina mentiin niiden jälkeen MGM-kasinolle, koska osa tytöistä oli saanut meille kutsun sinne allasbileisiin. Meille oli jopa varattu tosi hyvä alue keskellä koko paikkaa, ja allas kiersi meitä. Siellä oli ilmaista grilliruokaa ja muutenkin tosi kivaa. Oltiin siellä melkoisen myöhään, mutta ei se haittaa (: Oltiin oltu perjantainakin ulkona, ensin Sands-kasinolla ja sitten Fashion Clubilla. Tykkäsin Sandsista enemmän, siellä on aina tosi hyviä esityksiä.

Näin eilen niitä toisia suomalaisia, jotka opiskelee Macaon yliopistolla. Niitä oli vaan se tyttö, Johanna, ja yksi pojista, Aleksi. Mutta suomalaisia on siellä muutama poika enempi. Ne oli molemmat tosi mukavia, ja oli niin ihana saada puhua ainoastaan suomea! Käytiin syömässä Fisherman’s Wharfin Africa -ravintolassa ja käytiin jopa sen tekotulivuoren sisässä pelihallissa. Ne näytti meille myös Taipan puolella olevan Venetian -kasinon, jolla ei oltu vielä Arton kanssa käyty. Ja että se on iso! Siellä oli hirmuisesti kaikkia kauppoja ja oikeasti jopa kanaaleita ja gondooliajeluita :D Niin huvittavaa. Mutta haluaisin mennä katsomaan sinne Cirque du Soleilin esitystä. mutta liput on aika kalliit, 80 euroa. Tosin tänään ensimmäisellä luennolla meidän opettaja, joka on töissä Venetianilla ja hoitaa siellä kaikki esityksiin ja vieraisiin liittyvät hommat, sanoi että voisi saada meille ilmaiset liput. Olisko vähän hienoa! Se opettaja on sellainen 35-vuotias amerikkalainen tummaihoinen mies, ja tosi mukava! Ja kuulemma tuolla recreation and leisure -kurssilla pidetään vaan hauskaa :D Ajattelin jo melkein tiputtaa koko kurssin, mutta ehkä pidänkin sen. Se on kuulemma tosi helppo ja tosi hauska. Ja siltä se vaikuttikin.

Kävin myös shoppailemassa tänään. Ostin kaksi mekkoa, yhden arkisen ja yhden vähän hienomman, koska Johanna kertoi, että kun mennään käymään Suomen suurlähetystössä Hong Kongissa ilmoittamassa itsemme, saadaan kutsu niiden itsenäisyyspäivän juhliin. En tosin tiedä, mikä on pukukoodi, mutta jos tuo mekko ei kelpaa niin onpahan tekosyy ostaa uusi :D Tarviin tosi myös mustat korkokengät ja jonkun huivin. Ootan niitä juhlia jo, vaikka on vasta syyskuu!

Nyt mun pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei väsytä. En vieläkään ostanut lippuja minnekään lokakuun alulle, mutta huomenna viimeistään ostan liput Taiwaniin. Hinta on n. 150 euroa edestakaisin, eli ihan kohtuullinen. Filippiineille pääsisi halvemmalla, mutta sinne en menisi yksin. Taiwaniin voin mennä yksinkin, jos kukaan (eli Bea) ei lähde mukaan. Mutta en voi kysyä Bealta tänään, koska se nukkuu jo. Huomenna sitten. Koska huomenna on pakko ostaa liput ettei ne mene kalliimmaksi.

Tänään oli siis tosi hyvä päivä. Ostin muutakin, kuten urheiluvaatteet ja yhden kivat housut, ja aamupäivä meni oikeastaan tehdessä ei-mitään. Mukava päivä (:

Avainsanat: ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.